Diabolus ex Machina

Antiikin kreikkalaisen teatterin käsite "deus ex machina" kuvaa tilannetta, jossa jokin odottamaton, epätodennäköinen tapaus tai hahmo puuttuu juonen kulkuun ratkaistakseen hankalan tilanteen. Koneesta laskeutuva jumala laittaa asiat kuntoon. Nykyään luotamme teknologisiin ratkaisuihin ja digitaalisiin järjestelmiin, joiden uskomme pelastavan meidät tuholta. Voisiko koneesta laskeutua jumalan sijaan perkele?

Diabolus ex Machina on kokeellinen animaatio teknisissä järjestelmissä asuvista piruista. Tutkin teoksessani digitaalitekniikalla kuvaamisen aikaansaamia tarkoittamattomia lopputuloksia. Kuvauskohteeni on ollut digitaalinen, valkoinen ruutu. Teos on toteutettu digitaalisesta valkoisesta esiin kaivetuista yksityiskohdista kuvaamalla näytöiltä kuvasarjoja kameralla. Pakotin koneet kuvaamaan toisiaan, provosoin laitteita ja väijyin muodonmuutoksia. Tarkastelin kuvien yksityiskohtia ja taltioin niitä uusiksi kuvasarjoiksi. Vertaan käsivaralta kuvattuja kuvasarjoja ilmakivääriammuntaan, jossa tärkeintä on tarkka tähtäys ja vakaa ote.

Taiteelliset esikuvani ovat 1920-50-lukujen avantgarde-animaation pioneerit, jotka toteuttivat teoksiaan jopa ilman kameraa tai kameralla ilman sähköä. Tulokulmani teokseen on henkilökohtainen ja liittyy työtapaani analogisten laitteiden parissa sekä ennakkoluuloihini digitaalisen kuvan suhteen. Tuhlailevat kulutustottumuksemme, elektronisten laitteiden kertakäyttökulttuuri sekä digitaalisen kuvan loputon kehitys ovat aikaansaaneet minussa epämukavuutta. Työprosessin aikana olen siedättynyt digitaaliselle tekemiselle. Olen nähnyt digitaalisessa kuvassa asuvat perkeleet ja toisaalta maalauksellisen kauniit värit ja kuviot, digitaalisen sielun eri puolet.

Niina Suominen: käsikirjoitus, kuvaus, animointi, leikkaus, ohjaus, tuotanto.
Sara Milazzo: ääni.
Teemu Korpipää: äänen masterointi.

Tuotantoa tukeneet: AVEK ja TAIKE. 
Galleria Huuto, näyttelyä tukenut: Rymättylän Osuuspankki.